Kalottireitti ja vähän päälle

Kalottireitti kulkee kokonaan napapiirin pohjoispuolella. Pituudeltaan se on 800 kilometriä ja kulkee Kvikkjokista Ruotsista (tai Norjan Sulitjemasta) Kautokeinoon. Mutta jos kerran saa elämänsä järjestettyä niin, että moiseen projektiin ensi kesänä alkaa niin miksi ihmeessä kävelisi vain 800km, jos voisi yhdellä lisäetapilla rikkoa 1000km pohjoisimmassa erämaassa? Voisin jatkaa Kautokeinosta joko Jäämerelle E1-reittiä pitkin tai erämaiden kautta Utsjoelle.

Moi vaan kaikille! Mä olen Tattis ja ajattelin ensi kesänä vaeltaa yli 1000 km Euroopan pohjoisimmilla leveyspiireillä. Blogisarjassa Kalottireitti ja vähän päälle pääsette seuraamaan matkaan valmistautumista, itse matkaa ja sen jälkeen keksitään jotain uusia kujeita.

Mistä kaikki oikein lähti?

Innostun kaikesta, jonka 90% ihmisiä kokisi vaikeaksi, usein lähes mahdottomaksi tai vähintään luotaan työntäväksi jutuksi. Yleensä nämä ideat muodostavat "olispa siistiä!" -ajatuspinttymän, joka ei kulu pois aivokuoresta ennen kuin löytää tavan tarttua tuumasta toimeen.

Ensimmäisen pitkän matkan reissuni aloitin 16-vuotiaana. Olin saanut ajatuksen, että haluan pyöräillä mökillemme Mäntsälästä Kuhmoon vähän alle 600 kilometriä - ja vanhempani sanoivat sen kun menet. Tämä on ehkä sitä vapaakasvatusta? En ole koskaan kysynyt, miksi minut päästettiin matkaan, mutta esimerkiksi ratsastuskavereideni äidit sanoivat, ettei heillä ollut epäilystäkään, etten pärjäisi. Sen sijaan, jos heidän samanikäiset lapsensa ehdottaisivat samaa, he kehottaisivat miettimään uudelleen ja todennäköisesti sanoisivat ei. Tästä voisi päätellä, että olen aina ollut melko maalaisjärkinen selviytyjä. Vaikka keksinkin yksi toistaan huimempia "olispa siistiä!" -ideoita, en ole koskaan tyhmän rohkea.

Ensin olin ajatellut lähteä 7-vaihteisella Helkamallani (tämä olisi ollut tyhmän rohkeaa :D), mutta äidillä oli onneksi tarpeeksi järkeä viedä pyörä kuntotarkastukseen. Siellä selvisi, että olin polkenut pyörästä rungossa olevat polkimien kierteet sileiksi. Minulle hankittiin uusi pyörä, satulalaukkuja, leiriytymisvarusteita. Vanhemmat tukivat varustehankinnoissa, mutta matkan kulut saisin pulittaa itse. Siten päädyin telttaan majoitteena, sillä matka oli tarkoitus taittaa pienellä budjetilla, koska minä joutuisin itse kustatamaan sen yhden kuukauden kesätöistä saamillani rahoilla - istuin äidin työpaikassa kooonpanemassa liittimiä erinäisiin sähkövimpaimiin ja lupasin itselleni, etten tekisi moista työtä enää koskaan. Reissuni eteen olin kuitenkin valmis kärsimään, vaikka teki mieli vetää itkupotkuraivarit joka aamu.

Matkan suunnittelusta en muista juuri muuta kuin, että suunnittelimme noin 50km päivämatkoja tutkien ihanan suurta suomen tiekarttaa, sillä tuolloin 2006 ei Google Mapsista olisi ollut kovinkaan kaksista apua. Mukaan pakattiin kuivaruokaa, teltta, makuualusta, vähän vaihtovaatetta, Sitten polkaisin matkaan kello neljä aamuyöllä Vanhaa Lahdentien sivua ja huomasin heti alkuun, että 50 km päivämatkat ovat toivottoman lyhyitä. Olin leirintäalueella aivan liian aikaisin ja minulla oli tylsää. Päivämatkani pitenivät tämän jälkeen ain sen mukaan, missä seuraava leirintäalue oli.

Kuopion kohdalla kuitenkin vaihdevaijerini napsahti poikki ja poljin viimeiset kilometrit Kuopin Prismalle niin, että ainoastaan 7 pienintä 28-vaihteisessa pyörässä toimivat. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä olisin löytänyt pyöräkorjaamon ja siihen mennessä olin taittanut matkaa viitisen päivää. Se sattui olemaan myös päivä, jolloin muut olivat ajamassa autolla mökille, joten soitin odottavani Kuopion Prismalla ja he voisivat ottaa minut kyytiin. Pyöräkorjaamon etsiminen tuntui ylivoimaiselta ja koko episodi kiukutti. Olisin halunnut jatkaa viimeiset kaksi päivää ja polkea loppuun. Opin tästä sen, että sitten kun lähden tekemään tästä reissusta revanssia on parasta osata itse korjata välineensä. Matkassa taisi olla vain kumin paikkoja, sillä niitä osasin käyttää. Kokemus oli jokatapauksessa mieletön ja siitä, että olisinko polkenut loppuun vai en, jos pyörä olisi kestänyt, ei kenelläkään ollut epäilystä.

Turusta Rovaniemen kautta pakettiautoon

Kesken jäänyt pyöräreissu myös innosti vuosia myöhemmin, kun opiskelu- ja suorittamisputken jälkeen edes muistin tehneeni jotain noin siistiä. Ensin päätin lähteä silloisesta kotikaupungistani Turusta Kurjenrahkan kansallispuistoon kokeilemaan pitkästä aikaa ulkona nukkumista. Olen lapsena liikkunut toki paljon Kainuun metsissä välillä nauttien ja välillä marjanpoimintaa inhoten, mutta varsinaisesti vaelluksella en ollut koskaan käynyt.

Olin myös löytänyt vaellustuben salat ja silloin etenkin Ali Leiniön videoiden rauhallisuus sekä maisemat tekivät hyvää kasvavalle ahdistukselle. Ahdistus johtui osin työttömyydestä, osin siitä etten tiennyt mitä haluaisin elämässä tehdä muuta kuin kirjoittaa, mutten tiennyt mistä kirjoittaa sillä ideoita oli liikaa, enkä osannut päättää missä formaatissa: blogi, instagram päiväkirja, kirja, lyhyt stooreja... Pidin myös valokuvauksesta ja videoiden kuvaamisesta sekä editoinnista, vaikken olekaan tuotoksiani tähänpäivään mennessä julkaisuut kovin monessa paikassa. Treenikään ei maistunut ja jos en käy säännöllisesti nostamassa salilla rautaa, en voi hyvin. Pohdin myös pitäisikö sittenkin palata markkinoinnista liikunta-alalle ja hyödyntää personal trainerin koulutusta ja yli 10 vuoden liikunta-alan osaamista johonkin muuhun kuin omaan treeniin ja kavereiden kysymyksiin vastaamiseen. Treenieni harvalukuisuus ei johtunut koronasta, vaan omasta mielentilastani, elämäntilanteen jäätävästä stressistä ja se, että lähdin Kurjenrahkalle ei myöskään johtunut koronasta. Koronaa tai ei, olisin tehnyt nämä kaikki asiat, joita tuosta retkestä seurasi.

Vaelsin pätkän ja nukuin laavussa - enkä malttanut odottaa kotiin päästyäni, että voisin lähteä uudelleen. Innostuin enstistä enemmän Lapin maisemista ja tuntureista. Ahmin lisää vaellustubea: törmäsin "through hikereihin", jotka olivat vaeltaneen Pacific Crest Trailin Yhdysvaltojen halki Mexiksikon rajalta Kanadan rajalle.

Näihin aikoihin kesällä 2020 löysin myös vanlifetuben ja aloin oivaltaa, että oma ahdistukseni juuri syy saattoi olla jossain muualla kuin siinä, etten tiedä mitä haluan tai siinä, että olin työtön ja että humanistin osaamista oli vaikea sanallistaa bisnesslangilla seksikkään kiinnostavaksi. Turku oli käynyt liian tutuksi. Olin ollut valmis muuttamaan työn perässä minne vain, mutta Kurjenrahkalta palattuani rajasin työnhakuni Rovaniemelle. 15 tunnin matka Lapin erämaihin rajoitti liikaa ja oli päästävä lähemmäs.

Tällöin myös Kalottireitti kävi ensimmäisen kerran mielessäni. Kaikki tai ei mitään -luonteeni innostui ajatuksesta, että voisin päivien sijaan viettää viikkoja tai jopa kuukausia luonnon helmassa sään armoilla. Aloin tutkia millaisia pitkiä vaellusreittejä Euroopasta löytyy ja niitähän löytyy! Esimerkiksi E12, joka alkaa Espanjasta ja kulkee upeiden vuoristomaisemien läpi Saksan, Sveitsin, Itävallan kautta ja pituutta koko reitille kertyy 12 000 kilometriä. Tämäkin reitti on bucketlistalla heti valassafarioppaan ja purjelentokoneenlentäjän pätevyyden lähellä. Muistin myös miten käytyäni ensimmäisen kerran Kiinassa kielimatkan ohjelmaan kuului yhden yön patikointi Kiinan muurin vanhalla puolella ja miten se oli tehnyt vaikutuksen. Sen jälkeen päähäni oli iskostunut ajatus "miten siistiä olisi kävellä kiinanmuuri päästä päähän!". Ehkä vielä joskus taitan tuonkin 8000 km pätkän.

Työnhaku pohjoisessa tuotti tulosta. Sain paikan mainostoimistosta Rovaniemeltä, mutta puolen vuoden päästä ne samaa punaista vilkkuvat "väärä paikka" -ilmoitusvalot hakkasivat taas päässäni täysillä. Nyt olin varma siitä, että ongelma oli siinä, että minulla oli vuokra-asunto ja normaali työ. Siis tarkoitan nyt sitä tyypillistä kodiksi kutsuttua kerrostaloviritelmää, jossa on seiniä ja seinissä ikkunoita. Asuin aivan Ounasvaaran kupeessa eli ulkoilumaastot olivat taivaalliset. Olin ollut väärässä luullessani, että se riittäisi pitämään mieleni virkeänä. Se ei siltikään riittänyt ja kaduin sydämeni pohjasta sitä, etten ollut ostanut vanhaa myynnissä ollutta paloautoa ja muuttanut siihen asumaan Rovaniemelle muuttaessani.

Ongelma oli se, että kotini seinät olivat kiinni rakennelmassa, jossa ei ollut pyöriä alla. Se oli fyysisesti yhtä liikkumaton kuin minä tunsin olevani jumissa. Kahlittu ja minulle se oli täysi arvoitus, mikä merkitys sillä pitäisi olla, että ostin vessaani kivan mintunvihreän saippua-annostelijan. Pidin työstäni ja monista asioista elämässäni, mutta niistä kuten viihtyvyyttä ja oman kodinomaisuutta lisäävästä mintunvihreästä saippua-annostelijasta huolimatta elämä tuntui merkityksettömältä. Ymmärsin, ettei tilanne muuttuisi, vaikka muuttaisin rivariin tai omakotitaloon. Minut oli vain rakennettu eri tavalla kuin useimmat: seikkailemaan, liikkumaan ja kulkemaan. Koti oli siellä, mihin laittaisin auton parkkiin, pystyttäisin teltan, kantaisin rinkan tai rullaisin matkalaukkuni.

Oli tehtävä muutoksia. Koitti maaliskuu 2021: irtisanouduin, purin vuokrasopimuksen, pakkasin tavarani 2 neliön varastoon ja ostin pakettiauton, johon muutin asumaan. Aloin myymään Helsingin Sanomia puhelimessa ja kävin mökillä pikarakentamassa kieroutensa takia sahalla hylätystä puutavarasta autostani asuttavan - ja vietin onnellisimman kevään pitkään aikaan seikkaillen ympäri Pohjois-Karjalaa ja Kajaania. Heinäkuussa aloin tuntemaan tarvetta basecampille. Samoin aloin tiedostaa talven tulevan pohjoiseen aikaisemmin, eikä minulla ollut autossa lämmitystä, mikä tarkoitti, että joko sellainen pitäisi asentaa tai pitäisi löytää jokin majapaikka.

Basecamp: Kilpisjärvi - Saariselkä - Utsjoki

"Keinot löytyvät, jos tahtoa riittää" kuvaa ehkä parhaiten tätä matkaa turkulaistuneesta ahdistupallerosta kohti Kalottireittiä. Samoin sitä hetkeä, kun totesin saaneeni tarpeeksi puhelinmyynnistä (siitä huolimatta, että olin yllättänyt itsenikin, miten hyvä siinä olin). Se oli elämäni nopein rekry, josta suoriuduin 4:ssä tunnissa: pari puhelua ja sähköpostia myöhemmin tiesin muuttavani Kilpisjärvelle kausityöntekijöiden kimppakämpän pihalle. Saapuessani perille itkin nähdessäni avotunturit ja ymmärtäessäni, että asun täällä seuraavat kuukaudet. Tuntui kuin olisin saapunut kotiin, vaikken oman muistini mukaan ollut koskaan käynyt Kilpisjärvellä.

Basecamppini maisemista nauttiessa heinä-syyskuussa mieleeni palautui kirjoittaminen ja se, etten oikeastaan koskaan ollut antanut itselleni tilaisuutta kirjoittaa mitään niistä kirjoista, jotka hautuivat päässäni. Siivoojana sain kuunnella fantasiaa, tietokirjoja, seikkailuita, podcasteja ja monenmoisia tarinoita luonnosta ja siellä liikkumisesta. Liikuin koko päivän, mikä tuntui kropassa paremmalta kuin mikään muu työ aikoihin ja päivän jälkeen tietooneen ääreen oli mukava palata aivot innosta ja ideoista pursuten. Päätös siitä, että jatkan kausityöläisenä "aivottomissa" hommissa ei syntynyt helposti, mutta vastatessani kysymykseen mitä tulisin katumaan keinutuolissa enemmän: sitä, että jatkaisin nykyisellä linjalla torpedoiden ehkä urakehitykseni, jonka eteen olin nähnyt todella paljon vaivaa viimeiset vuodet.... vai sitä, että en antaisi itselleni oikeasti mahdollisuutta kirjoittaa päässäni surraavia kirjoja ja väikkäriä taistellen jatkuvasti sellaisissa olosuhteissa, jotka tekivät kirjoittamisesta joko vaikeaa tai lähes mahdotonta.

Vastaus: sitä, etten antaisi itselleni mahdollisuutta.

Kuulosti se miten järjettömältä tahansa, että yliopistokoulutettu maisteri olisi kausitöissä mökkisiivoojana tai kerroshoitajana, niin se oli oikea vastaus. Minulla oli maailmalle annettavaa, sitä en epäillyt, mutta tekisin sen muuten kuin tekemällä töitä. Samalla nauttisin elämästä, sillä elämä oli tehty elettäväksi ja kaltaiseni introvertti-herkkäkovis tyypin on välillä vaikea muistaa sitä työelämän paineissa. Tiesin, että kausityöntekijän palkasta on vaikea säästää kahden kuukauden reissuun Kalottireittiä varten, mutta päätin olla murehtimatta ja tehdä voitavani. Samaan aikaan kävisin lyhyempiä reissuja vapaapäivien niin salliessa. Enkä voi sanoa tähän päivään mennessä katuneeni - näin reilu vuosi myöhemmin seikkailujen lista alkaa olla melkoinen.

Maaliskuu - Huhtikuu 2021 - Pieni karhunkierros, Molkoköngäs ja Vikajärvi

Toukokuu 2021 Koli, Korkeavaara ja monta muuta pienempää pyrähdystä Juukan liepeillä, Vuokatti monine reitteineen

Kesäkuu 2021 Hiidenportin kansallispuisto, takaisin Vuokattiin, Sotkamoon ja Kuhmoon

Heinäkuu 2021 Inari, Kilpisjärvi: Saanan ympäristö, Tsahkaljärvi, Mallan luonnonpuisto, Rovi putous Norjassa, Senjalla Seglan valloitus ja muutama muu aivan random pysähdys tuntemattomille reiteille

Elokuu 2021: käsivarren erämaa - Kalottireittiä Meekolle ja takaisin

Syyskuu 2021: Lemmenjoen kansallispuisto

Lokakuu 2021 - Helmikuu 2022: UKK:ssa seikkailua, talvivaelluksen opettelua

Helmikuu 2022 - huhtikuu 2022: Utsjoki. Pieniä lenkkejä siellä täällä. Palautumista.

Toukokuu 2022: Kaldoaivi

Kesäkuu 2022: Paistunturit

Ja tämä kaikki on valmistanut ensi kesään. Lisännyt tahtoa, osaamista, ymmärrystä ja uskoa omaan osaamiseen. Lisäksi ne ovat olleet aivan huikeita kokemuksia, jota olen dokumentoinut, mutta matka on ollut niin vauhdikas, että vasta nyt oltuani nelisen kuukautta paikoillani koen, että minulla on ehkä riittävästi aikaa pureskella näitä ja kirjoittaa ne auki. Lisää blogeja siis luvassa näistäkin retkistä. Meno ei todellakaan ole ollut määrätietoista juuri tuota yhtä vaellusta kohti, mutta olen pyrkinyt ottamaan askeleita sinne, missä pääsen erämaahan... ja nyt kävi niin onnellisesti, että löysin Utsjoelta vakkari siivoojan työn (vaikka teen paljon muutakin kuin siivoan) ja olen saanut järjesteltyä tämän työnantajan kanssa niin, että sain luvan lähteä matkaan ensi kesänä. Varsinainen valmistelu voi siis alkaa! Haluan dokumentoida tämän projektin valmisteluista matkan päätökseen mahdollisimman hyvin, koska Kalottireitistä ei ole suomeksi paljoakaan tietoa tarjolla. Pätkiä löytyy sieltä täältä, mutta koko reitistä ei ole juurikaan mitään... saksaksi löytyy eniten, mikä on varsin huvittavaa, että meillä on kolmen valtakunnan halki kulkeva yhteinen reitti, mutta niillä kielillä (suomi, ruotsi, norja), joita reitin maissa puhutaan infoa on vaikea löytää. Tässä on siis aukko paikattavana.

Edellinen
Edellinen

Kalottireitin ruokalista

Seuraava
Seuraava

Miksi vaellan pitkiä matkoja yksin?